Kaunissaaren Vene & Köysi yrityksen omistaja, yrittäjä Mika Kajander

Isäni ja isoisäni on syntynyt kaunissaaressa ja olen viettänyt saaressa koko lapsuuteni. Veneet, kalastus ja köysityöt ovat tulleet tutuksi ja ovat aina olleet merkittävä osa elämääni. Vietän edelleen saaressa paljon aikaa kalastaen ja nikkaroiden ja minuun voikin törmätä saaressa kesällä, mutta myös myöhään syksyllä, sydäntalvella ja aikaisin keväällä.


Viimeisinä kesinä olen vastannut myös Ristisaaressa metsähallituksen mailla laiduntavien Gotlannin lampaiden hyvinvoinnista. Lampaat viedään toukokuussa saareen ja ne laiduntavat koko kesän saaressa pitäen arvokkaan ympäristön kunnossa. Lampaat viihtyvät rehevässä saaressa hyvin ja niiden teuraspaino onkin syksyllä suurempi kuin mantereella kasvaneiden. Käyn säännöllisesti tarkistamassa että lampaat ovat kunnossa ja että niillä on juomavettä saatavana.


Toimin yhteistyössä Tuuri - tai vuoromoottorialusten Vire ja Tekla III kanssa ja teen myös kunnostustöitä niihin talvikaudella.


Kunnostani huolehdin lenkkeilemällä ja pyöräilemällä sekä Kotkan Masters-kilpauintiryhmän treeneissä. Kaksi kertaa vuodessa käyn mittaamassa kuntoani Masters-uintikisoissa ja tulevaisuudessa tähtäimessäni on myös Triathlon-kisat.

  • Kaunissaaren Vene & Köysi on Mika Kajanderin omistama venepuusepäntöihin ja veneilyyn liittyviin köysitöihin erikoistunut veistämö jonka veistotilat löytyvät Puuvenekeskukselta Kotkan Kantasatamasta sekä kesäisin toimiva myymälä Pyhtään Kaunissaaresta.